ETUSIVU  |  EDUSTUSJOUKKUE |  JUNIORIT |  HARRASTEKORIS |  NAMIKA SHOP |  YHTEYSTIEDOT

JUNIORIUUTISET

24.11.09
Nordea-turnaus 20.-22.11.2009 Kouvola:

Namikan B-POJAT!

B-poikien sarjaan ( -94 ja -95 syntyneet) Namika lähetti nuorempiin B-poikiin, 1995 syntyneisiin, painottuvan joukkueen.
Alkulohkon ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui turnausisäntien Kouvot Black lauantaiaamuna klo 09. Kotoa oli lähdetty jo ennen kello seitsemää, mutta Namikan pojat olivat hereillä alusta lähtien ja peli hallussamme johdon kasvaessa neljännen jakson puoliväliin mennessä 13 pisteeseen. Lopun herpaantuminen antoi Kouvoille mahdollisuuden kiriä loppulukemiin 32-27, Namikan voitoksi.

Päivän toisessa pelissä käytiin tiukka kamppailu voitosta BC Nokian kanssa aivan viime sekunneille asti. Namika johti 32-27 vielä 2 1/2 minuuttia ennen loppua, mutta Nokia vei lopun puhtaasti 9-0, voittaen 36-32.
Sunnuntain sijoitusotteluissa aamulla tuli vastustaja Saimaan länsilaidalta, Mikkelin NMKY, jonka kookkaiden poikien muodostama paikkapuolustus osoittautui eteläisen Saimaan Namikalle liian kovaksi palaksi murtaa.
Tuloksena selkeä tappio 24-43.

Ottelukaavio toi omalla tahollaan tappion kärsineen BC Nokian toistamiseen vastaamme, kun panoksena oli turnauksen sijat 5-6. Tällä kertaa Nokia hallitsi ottelun alkua hienokseltaan, johtaen puoliajalle 14-21. Nyt toisessa Nokia-ottelussa Namikan pojat jaksoivat liikkua ja liikuttaa palloa mallikkaasti hyökkyksessä ottelun loppuun asti. Nokian pojat väsyivät vähitellen puolustuksessaan pallon perässä juoksemiseen, Namika tuli rinnalle, meni ohi ja loppusekuntien vapaaheittojen heittelyn jälkeen loppulukemat olivat Namikan hyväksi 35-27.

Lopputuloksena turnauksesta tuli oppia, kokemusta ja kunniakas 5. sija 11 joukkueen sarjassa.

Namikan C-96! Lue lisää...
Namikan C-97!

C-97 pojat aloittivat pelinsä Nordea turnauksessa perjantaina ottelulla elsinkiläistä Wartti Baskettia vastaan. Ottelu eteni puoliaikaan asti tasaisissa merkeissä, mutta toisella puoliskolla vastustajan parempi heittovarmuus ja levypallopelaaminen tuli selvästi esille. Wartti Basket voitti ottelun lopulta 15 pistettä.

Lauantai aamuna vastassa oli lopulta aina finaaliin saakka selvinnyt Tapiolan Hongan kakkosjoukkue. Lappeenrannan pojista toinen varsinaisista pelinrakentajista oli sairastunut kuumeeseen ja se tietysti rokotti hieman joukkueen iskukykyä. Urhea taistelu johti kuitenkin varsinaiseen jännitysnäytelmään. Honka käänsi viimeisen minuutin aikana pelin edukseen
viidellä pisteellä.

Lauantai-iltana vastassa oli Kori-80 Keravalta. Lappeenrannan pojat olivat nyt virtaa täynnä. Voittajasta ei ollut epäselvyyttä missään vaiheessa. Voitto kotiin yli kolmellakymmenellä pisteellä. Ja sitten kisadiskoon.

Sunnuntaiaamuna vastassa oli Leppävaaran Pyrintö Espoosta. Koulumajoituksessa valvojina olleet isät olivat laittaneet pojat nukkumaan hyvissä ajoin ja iskukyky oli mainio. Tuloksena kymmenen pisteen voitto. Turnauksen viimeisessä ottelussa vastassa oli Pussihukat Vantaalta. Pussihukat käänsi viimeisten sekuntien ratkaisuilla itselleen kolmen pisteen voiton. Lappeenrannan poikien tuloksena turnauksessa oli näin lopulta kahdeksas sija.

Turnaus onnistui kaikinpuolin mainiosti. Pääsimme pelaamaan jokaisen ottelun
sellaisia vastustajia vastaan, joita emme kohtaa kertaakaan varsinaisissa
Kaakkoisen alueen sarjapeleissä. Turnauskestävyys oli hyvä ja paransimme
otteitamme turnauksen edetessä. Joukkueessamme on monta vasta-alkajaa ja
pelikokemus toi varmuutta otteisiin jo lyhyelläkin aikajänteellä turnauksen
edetessä.

Namikan MINIPOJAT!

Minipojat oli ilmoittautunut turnaukseen kahdella joukkueella, mutta flunssa-aalto iski ryhmään juuri ennen turnausta. Toisen joukkueen osallistuminen peruttiin viime hetkellä ja pojat pelasivat minipojat 98 -sarjassa yhdistelmäjoukkueella, jossa oli sekä vuonna 1999 että 1998 syntyneitä junnuja. Tämä oli monille pojista ensimmäinen turnausmatka ja tarkoituksena oli hakea kokemusta ja harjoitusta.

Pojat pelasivat yhteensä neljä peliä, joista kaikista tuli häviö, joskin viimeisen pelin häviö oli enää varsin niukka. Keskittymistä häiritsi hieman turnauksen oheistoiminta eli disco, joka tuntui ennen lauantain viimeistä peliä olevan puolustuskuvioita tärkeämpi keskustelunaihe. Vaikka pelimenestys ei ollut häävi, pojilla oli mukava matka ja kaikki odottavat seuraavaa turnausmatkaa.

Namikan MIKROPOJAT!
Mikropojilla oli pelillisesti hyvä turnaus. Vaikkakin tappioita tuli 3 ja voittoja vain 1, pelit olivat todella tiukkoja. Sunnuntain sijoitusottelunkin tappio kirjautui vain yhden pisteen erolla! Pojat pelasivat hyvin joukkueena ja taistelutahtoa löytyi!

LrNMKY - WB Yellow 26-32
Honka White - LrNMKY 33-15
Kori-80 - LrNMKY 8-33
Honka Green - LrNMKY 21-20

26.04.10
C-96 hopeaa

 
JUNIORIUUTISET
2009 - 2010
YHTEYSTIEDOT JA HARJOITUSVUOROT
POJAT A
POJAT B
POJAT C 96
POJAT C 97
POJAT C JOUTSENO
MINIPOJAT, LPR
MINIPOJAT, JOUTSENO
MIKROPOJAT, LPR
MIKROPOJAT, JOUTSENO
 
2008 - 2009
UUTISET
POJAT A
POJAT B
POJAT C 95
POJAT C 96
MINIPOJAT
MIKROPOJAT