Kaakkoisen alueen C-poikien finaali pelattiin sunnuntaina 25.4. Karhuvuoren Urheilutalolla Kotkassa. Rummut pärisivät läpi ottelun ja katsomossa oli lähes 100 katsojaa. Edellinen joukkueiden kohtaaminen ratkesi vasta toisella lisäajalla, joten ennakkoon oli odotettavissa tiukka ottelu.
Finaalipeli ei yllättäen noudattanutkaan kauden aikana tutuksi tullutta kaavaa: Namika hallitsee ensimmäistä puoliaikaa, jossa on miesvartiointipakko ja KTP nousee rinnalle toisen puoliajan aikana (puolustusmuoto vapaa), vaan kaikki neljä jaksoa olivat tasaisia. Loppuun saakka jännittävä peli oli tilanteessa 63-62 viimeisen minuutin käynnistyessä. Myös Namikalla oli paikansa mennä mennä johtoon, mutta KTP otti kultaa joukkueen kapteenin Aleksi Mellaksen tehdessä ottelun viimeisen korin.
Namika sai hyvänä heittojoukkueena tunnetun KTP:n kaaren takaa kiinni ensimmäisellä puoliajalla, eikä kumpikaan joukkue tehnyt yhtään onnistunutta kolmen pisteen heittoa. Toisella puoliajalla KTP (Tuomala, Pentti, Mellas ja Lommi) heitti hyvällä prosentilla neljä kolmosta sisään. Namikan ainoan kolmosen pussitti Atte Räihä.
Ottelun lopputulos 65 - 62 (32 - 30). Jaksolukemat 15-17, 17-13, 17-15, 16-17. Namikan pistemiehet Akseli Hartikainen 21, Eetu Myllärinen 12, Lauri Sairanen 11, Jere Mustonen 8, Anssi Niemi 5, Atte Räihä 3 ja Valtteri Hämäläinen 2. KTP:n parhaat pistemiehet Joonas Pentti 18 ja Aleksi Mellas 15. |