B-poikien kaakkoisen alueen aluemestaruudesta pelasí kaudella 2009-10 kaikkiaan 9 joukkuetta. Namika oli runkosarjan kolmas 9 voitolla ja 5 tappiolla, edellään KTP 94 (13/1) sekä Orimattilan Jymy (11/3).
Sunnuntaina 25.4 oli määrä olla mitaliturnaus näiden kolmen joukkueen kesken, mutta valitettavasti OrJy joutui luovuttamaan joukkosairastumisen vuoksi. Näin ollen Kotkan Haukkavuoressa pelattiin suoraan aluefinaali KTP 94 - LrNMKY.
KTP pelasi tällä kaudella B-poikien SM-sarjassa (8.sija) kovia otteluita ja se näkyi selvästi tässä ottelussa. Parissa minuutissa KTP:lla oli 10-2 johto ja siitä lähtien ottelun loppuun asti Namika oli takaa-ajajan kovassa asemassa. KTP vei alussa puolustuslevypallot varmasti ja juoksi nopeilla hyökkäyksillä ensimmäisen jakson johdoksi 27-10. Toinen jakso Namikalle 15-12 ja kolmaskin 22-19 ja Namikan kiri riitti parhaimmillaan alle 10 pisteen eroon, mutta viimeisellä neljänneksellä ikäluokkansa maajoukkuerinkiin kuuluvat Topias Suortti ja Joonas Lehtoranta veivät erän KTP:lle ja koko ottelun luvuin 79-62.
Namikan pistemiehiä: Anselmi Ilvonen 20, Samu Myllärinen 13, Teemu Turunen 9, Olli Kaijansinkko 7, Timi Puittinen 2, Lauri Niemi 2, Miika Pienmunne 2, Eero Heinonen 2.
Kauden 2009-2010 aikana joukkueessa pelasivat aluesarjaa: Aarrevuo Miro, Budanov Anton, Fakhri Ismael, Heinonen Eero, Ilvonen Anselmi, Kaijansinkko Olli, Karppanen Aleksanteri, Kosonen Joonas, Lamminpää Tero, Luukkonen Samu, Mononen Ronn, Myllärinen Samu, Niemi Lauri, Noponen Panu, Parikka Antti, Pienmunne Miika, Puittinen Timi, Ranta Jaakko, Tiitinen Manu-Pekka, Turunen Teemu.
Valmentajina Manzu Mantere, Mikko Pirinen ja Antti Ilvonen sekä joukkueenjohtajina Pekka Ranta ja Vesa Tiitinen.
Namikan B-junnut kiittävät kuluneesta kaudesta kaikkia tukijoitaan ja kaikkia toimintaansa osallistuneita! |