ALOITUS  |  EDUSTUSJOUKKUE |  JUNIORIT |  HARRASTEKORIS |  YHTEYSTIEDOT |  KAUSI 2009 - 10

EDUSTUSJOUKKUEEN UUTISET

«Takaisin

07.02.10
Namikalle voitto sunnuntaipalloilussa Forssasta

Namika voitti kotiottelussa Forssan Koripojat lukemin 94 - 83 (47 - 28). Lopputulos mairittelee vähän Forssan suoritusta, sillä Namikan johdettua 27 pisteellä, Jarkki Laitinen antoi mahdollisuuden nuorille pelaajille.

Lähtökohdat joukkueilla otteluun olivat varsin erilaiset: Forssalla ei ollut ollut harjoituksia keskiviikon jälkeen salivaikeuksien vuoksi ja joukkueen kotimaiset ykköspyssyt olivat kuumeen kourissa. Namika oli taas saanut harjoitella maanantain ottelun jälkeen täysipainoisesti. Tämä hyvä harjoittelu näkyi, etenkin ensimmäisellä pelijaksolla, keskittyneenä pelinä ja hyvänä valmistautumisena. Ottelusta nauttivat etenkin kohtalaisen hyvin kuvioihin jo mukaan päässyt Akeem Scott (19pistettä, 5 syöttöä ja 8 riistoa) ja Rob Turner (33 pistettä).

Kolmannen jakson lopulla ja neljännen jakson alussa kuroi eron 7:ään pisteeseen. Tästä valmentaja Jarkki Laitinen otti syytä valmennuksen niskoille, mutta oli kuiten tyytyväinen nuorille pelaajille (Koskinen, Välimaa) annettuun peliaikaan. Toiseksi valmennuksen virheeksi Jarkki arvioi Turnerin peluuttamisen täyden ottelun ajan.

Namikan viikko jatkuu keskiviikkona vierasottelussa Kotkassa samoista sijoista taistelevan KTP:n vieraana. Lauantaina kotiottelun vieraaksi saapuu Korihait Uudestakaupungista.

Ottelun tilastot

02.02.12
Kuvia ottelusta Namika - Nilan Bisons
, Lauri Heino
01.02.12
LrNMKY - Nilan Bisons 67 - 79, tilastot
27.01.12
KTP-Basket - LrNMKY 95 - 85, tilastot
26.01.12
Kuvia ottelusta Namika - Korihait, Lauri Heino
25.01.12
Namika - Korihait 77- 72, tilastot
25.01.12
Namika Korihaiden kaatoon – Vanjoki palaa pelikentille
19.01.12
Namika tavoittelee jälleen Korisliigan ennätysyleisöä
18.01.12
Miesten 2-divaria Urkilla lauantaina
14.01.12
Vilpas - LrNMKY 63 - 68, tilastot
12.01.12
Kuvia ottelusta Namika - Kouvot, Lauri Heino
11.01.12
Namika - Kouvot 78 - 70, tilastot
10.01.12
Namika paikalliskamppailuun revanssi mielessä
05.01.12
Kuvia ottelusta Kataja -LrNMKY, Lauri Heino
04.01.12
Kataja - LrNMKY 86 - 75, tilastot

 
UUDET UUTISET
UUTISOTSIKOT