ALOITUS  |  EDUSTUSJOUKKUE |  JUNIORIT |  HARRASTEKORIS |  YHTEYSTIEDOT |  KAUSI 2009 - 10

EDUSTUSJOUKKUEEN UUTISET

«Takaisin

20.03.10
Kohti karsintoja

Namikan naisten kausi kaakkoisen alueen 2. divisioonan osalta päättyi pari viikkoa sitten varsin iloisissa merkeissä: tuloksena oli sarjan voitto. Joukkueen kausi ei kuitenkaan ole vielä ohi, sillä sarjavoittonsa ansiosta Namika pääsee ottamaan osaa valtakunnallisiin naisten 1. divisioonan karsintoihin.

Karsinnat pelataan kaksiosaisesti. Ensimmäinen karsintakierros pelataan turnausmuotoisena kahdessa eri lohkossa, minkä jälkeen lohkojen kaksi parasta joukkuetta pääsee seuraavalle kierrokselle. Namikalla oli hiukan tuuria lohkoarvonnoissa, sillä joukkue arvottiin lohkoon A, jossa on loppujen lopuksi Namikan lisäksi vain yksi joukkue, Forssan Koripojat. Näin ollen molemmat joukkueet pääsevät automaattisesti seuraavalle karsintakierrokselle. Ottelulla FoKoPoa vastaan on kuitenkin merkitystä, sillä ottelun lopputulos jää voimaan seuraavalle karsintakierrokselle. Ottelu pelataan sunnuntaina 28.3.2010 klo: 14.30 Kourulan palloiluhallissa.

Seuraavalla karsintakierroksella on siis mukana yhteensä neljä joukkuetta, kaksi parasta joukkuetta molemmista lohkoista. B-lohkon joukkueet ovat NaKo Naantalista, Ebt Akatemia Espoosta sekä 1. divisioonassa 10. sijoittunut joukkue, joka ei ollut kirjoitushetkellä vielä selvillä. Toinen karsintakierros pelataan siten, että lauantaina 10.4.2010 LrNMKY pelaa vieraspelin ja seuraavana päivänä kotipelin jotakin B-lohkon joukkuetta vastaan. Vaikka vastustaja ei ole vielä selvillä, tuo toisen karsintakierroksen ottelu pelataan joka tapauksessa Sammonlahden palloiluhallissa sunnuntaina 11.4.2010 klo: 16.20. Loppujen lopuksi kaksi näistä toiselle karsintakierrokselle selvinneistä joukkueista pelaa ensi kaudella naisten valtakunnallista 1. divisioonaa.

Namikan lähtökohdat tuleviin karsintoihin ovat varsin mielenkiintoiset. Meneillään oleva kausi on ollut ehdottomasti positiivinen yllätys, ja varmasti kovin moni ei ennen kauden alkua uskonut, että joukkue selviytyisi valtakunnallisiin 1. divisioonakarsintoihin asti. Joukkueet, jotka tulevat vastaan karsinnoissa, ovat varmasti erittäin kovia, joten tuleviin otteluihin täytyy panostaa täysillä. Toisaalta Namikalla ei ole karsintoja ajatellen mitään hävittävää, joten jokainen voi laittaa itsensä täysin likoon ja pelata ilman paineita. Toivottavasti yleisöä saapuisi paikalle näihin karsintapeleihin mahdollisimman paljon, sillä kannustusta tarvitaan aivan varmasti!

 

02.02.12
Kuvia ottelusta Namika - Nilan Bisons
, Lauri Heino
01.02.12
LrNMKY - Nilan Bisons 67 - 79, tilastot
27.01.12
KTP-Basket - LrNMKY 95 - 85, tilastot
26.01.12
Kuvia ottelusta Namika - Korihait, Lauri Heino
25.01.12
Namika - Korihait 77- 72, tilastot
25.01.12
Namika Korihaiden kaatoon – Vanjoki palaa pelikentille
19.01.12
Namika tavoittelee jälleen Korisliigan ennätysyleisöä
18.01.12
Miesten 2-divaria Urkilla lauantaina
14.01.12
Vilpas - LrNMKY 63 - 68, tilastot
12.01.12
Kuvia ottelusta Namika - Kouvot, Lauri Heino
11.01.12
Namika - Kouvot 78 - 70, tilastot
10.01.12
Namika paikalliskamppailuun revanssi mielessä
05.01.12
Kuvia ottelusta Kataja -LrNMKY, Lauri Heino
04.01.12
Kataja - LrNMKY 86 - 75, tilastot

 
UUDET UUTISET
UUTISOTSIKOT