ALOITUS  |  EDUSTUSJOUKKUE |  JUNIORIT |  HARRASTEKORIS |  YHTEYSTIEDOT |  KAUSI 2009 - 10

EDUSTUSJOUKKUEEN UUTISET

«Takaisin
10.04.10
Namikan A-pojat aloittavat välierätaiston

Nuorten SM-sarjan neljänneksi sijoittunut Lappeenrannan Namika kohtaa viikonlopun kahdessa välieräkamppailussa runkosarjan voittaneen Tampereen Pyrinnön. Joukkueiden runkosarjan molemmat kamppailut vei nimiinsä Pyrintö, joka ei ole suostunut häviämään kotikentällään Tampereella vielä kertaakaan kauden aikana. Lappeenrantalaiset matkaavat siis haasteellisen tehtävän eteen lauantaina, kun välieräsarjan avaus pelataan juuri Pyrinnön kotisalissa.

- Meillä on paineeton tilanne lähteä ottelusarjaan. Kovin moni ei odota meidän edes kiusaavan vastustajaa, varsinkin kun Aleksi Koskinen riutuu edelleen mononukleoosin kourissa. Toisaalta saimme viime viikonlopun Ruotsin turnauksessa harjoitella pelaamista ilman Aleksia, joten tilanne ei ole meille uusi, totesi valmentaja Lassi Tuovi perjantaina.

Välieräsarjan voittaja etenee finaaleihin kahdella voitolla. Toinen kamppailu pelataan sunnuntaina Lappeenrannan Urheilutalolla, ja mahdollinen kolmas kamppailu keskiviikkona Tampereella.


02.02.12
Kuvia ottelusta Namika - Nilan Bisons
, Lauri Heino
01.02.12
LrNMKY - Nilan Bisons 67 - 79, tilastot
27.01.12
KTP-Basket - LrNMKY 95 - 85, tilastot
26.01.12
Kuvia ottelusta Namika - Korihait, Lauri Heino
25.01.12
Namika - Korihait 77- 72, tilastot
25.01.12
Namika Korihaiden kaatoon – Vanjoki palaa pelikentille
19.01.12
Namika tavoittelee jälleen Korisliigan ennätysyleisöä
18.01.12
Miesten 2-divaria Urkilla lauantaina
14.01.12
Vilpas - LrNMKY 63 - 68, tilastot
12.01.12
Kuvia ottelusta Namika - Kouvot, Lauri Heino
11.01.12
Namika - Kouvot 78 - 70, tilastot
10.01.12
Namika paikalliskamppailuun revanssi mielessä
05.01.12
Kuvia ottelusta Kataja -LrNMKY, Lauri Heino
04.01.12
Kataja - LrNMKY 86 - 75, tilastot

 
UUDET UUTISET
UUTISOTSIKOT